Tarina taimiston taustalla

Tarina taimiston taustalla

Aloittelijan innostuksesta oman puutarhaunelman toteuttamiseen

Kun aloitin tässä ensimmäisessä omassa puutarhassani 16 vuotta sitten, oli puuhailuni enimmäkseen innostuksen ja jännityksen täyttämää kokeilua, ihan kuten aloittelijoilla yleensä.

Ostin sattumanvaraisesti koristepensaita ja monivuotisia kukkia. Sellaisia, mitkä nyt milloinkin näyttivät silmiini kauniilta, erikoisilta tai muulla tavalla houkuttelevilta. Tein parhaani niiden kasvattamisessa ja välillä onnistuinkin - useimmiten en.

Nyt monia kokemuksia rikkaampana, haluan auttaa muita aloittelevia puutarhureita löytämään oikeat kasvit oikeaan paikkaan. Siitä tuli tavoitteeni, kun olin vuosien ajan omassa puutarhassani ihmetellyt, miksi ostamani taimet eivät pärjänneet siellä, mihin ne istutin. Tai miksi ihmeessä kylvämäni siemenet eivät tuottaneetkaan satoa.

Kokeilujen, epäonnistumisten ja aina vaan uusien taimihankintojen myötä käytännön kokemusta kertyi erilaisten kasvien tarpeista ja ominaisuuksista. Hain vahvistusta käytännön tiedoilleni opiskelemalla ja valmistuin puutarhuriksi vuonna 2023.

Kaiken tämän keräämäni tiedon haluan nyt jakaa myös sinulle.

Tietoni ja kokemukseni yhdessä rakkaudella kasvattamieni perennoiden kanssa, auttaa uusia puutarhan omistajia saavuttamaan onnistumisia puutarhassaan. Ja siksi verkkokauppani valikoimaan kuuluvat vain ne perennat, joihin olen tutustunut omassa pihassani.

Kun kaipaat puutarhaasi ripauksen nostalgiaa perinteisten mummonmökin perennoiden muodossa tai muuten vaan kestäviä, kotimaisia perusperennoita, löydät ne Kukkivan unelman kasvavasta valikoimasta.

Innostu kanssani toteuttamaan oma puutarhaunelmasi!


Terkuin,

Anne

Lahjakortti